Meistä

Murros on käännekohta

Murros on uuden alku

 

Studio Murros on historiallisessa miljöössä Seinäjoen Piirillä toimiva vahvan psykoterapeuttisen kehotyöskentelyotteen omaava taiteen ja hyvinvoinnin keskus.

Etsimme sisäistä rytmiä: kehon ja mielen tasapainoa, jossa ihmisen on hyvä olla. Haluamme jakaa ympärillemme tanssillisia elämyksiä ja voimaannuttavia kokemuksia esittävän taiteen ja taideterapian keinoin – yhdessä monipuolisten verkostojemme kanssa.

Tuotamme monipuolisesti terapia-, hyvinvointi- ja työhyvinvointipalveluja, verkkovalmennuksia sekä koulutamme mm. sosiaali- ja terveysalan toimijoita. Yrityksemme toiminnassa yhdistyy laaja-alainen osaaminen sekä aina yksilöllinen palvelu kunkin asiakkaan kohdalla.  

Palveluitamme tällä hetkellä ovat:

 

Murramme kehon ja mielen rajoja

Tanssi ja musiikki on niin tärkeä osa ihmisyyttä, että ilman sitä emme olisi ehkä säilyneet lajina hengissä. Kun ihminen tanssii, keho on arvoisessaan käytössä. Ihminen kantaa itsensä sellaisena kuin on: pienenä, suurena, vastarakastuneena, rikkinäisenä. Keho sisältää kaiken sen, mitä se on sinä päivänä – ja eletyn elämän aikana kokenut.

Taiteen ja terapian keinoin autamme ihmistä näkemään itsensä arvokkaana. Murramme epävarmuuden lukkoja sekä etsimme eheyttä elämään ja sen käännekohtiin. 

Kehitämme uudenlaista esittävän taiteen kulttuuria sekä murramme taiteen ja terapian rajoja. Työstämme mielen häiriöitä ja etsimme mielen tasapainoa muun muassa masennusta, kehon traumoja tai työuupumusta kokeneiden asiakkaidemme kanssa. 

Luomme voimakasta ja voimaa antavaa yhteisöä, joka tekee yhteistyötä useiden eri taiteenalojen sekä sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten kanssa ympäri Suomen.

Tanssi on meille enemmän kuin suoritus. Se on taiteenlaji, joka syntyy sisältäpäin. Ammattilaisemme tekevät vaikuttavaa työtä, joka antaa ihmisille voimaa ja uskoa omaan arvoonsa ja kykyihinsä. Merkittävä osa työtämme ovat myös luennot ja koulutukset. Lue lisää meistä..

Kehosi tunne on aito. 

Kohtaa kehosi. 

Olet arvokas.

Toimintaamme vahvasti ohjaavat arvot

 

Erilaisuuden hyväksyminen – oivalla itsesi

Meillä jokainen on arvokas sellaisena kuin on – vahvuuksineen ja puutteineen. Erilaisuuden hyväksyminen ja kunnioittaminen on toimintamme tukiranka. 

Vuorovaikutus – vahvistu yhdessä

Yhteinen rytmi toisen ihmisen kanssa antaa voimaa, jolla on kautta maailmanhistorian murrettu muureja. Tuemme toiminnallamme yhteenkuuluvuuden tunnetta ja luottamuksellista ilmapiiriä, jossa jokaisella on turvallinen ja hyvä olla. 

Rohkeus – elä tunteella

Parhaassa taiteessa on räjähtävää voimaa sekä nousuja ja laskuja, jotka tekevät teoksesta mielenkiintoisen. Samalla tapaa elämässä vaikuttaa draaman kaari, jonka murroksissa ihminen tarvitsee voimaa ja rohkeutta. Meillä on tilaa kaikille tunteille ja rohkeille valinnoille, jotka antavat elämälle uusia merkityksiä. 

Aisha Korpela

Studio Murroksen takana on sen perustaja Aisha Korpela, joka on kulttuurihyvinvoinnin, tanssin sekä kasvatus- ja hoitoalan ammattilainen. Aishalla on vahva osaaminen sosiaali- ja kulttuurialalta jonka lisäksi hän on vuorovaikutuksen ja psykoterapeuttisen keho- ja liiketyöskentelyn asiantuntija sekä tanssin moniosaaja. Aisha opiskelee tanssi-liiketerapeuksi, ja kirjoittaa juuri opinnäytetyötään (Eino Roiha Instituutti).

Aishan vahvin osaaminen löytyy erityistä tukea tarvitsevien lasten ja nuorten parissa tehtävästä työstä sekä seksuaalista ja lähisuhdeväkivaltaa kokeneiden asiakkaiden parissa. Kaikessa työssään hänellä on hyvin vahva traumainformatiivinen työote.

Tarinamme,

Murros eheyttää

”Pienestä tytöstä lähtien tanssi on ollut minulle keino ilmaista itseäni ja purkaa tunteita. Tanssi on ollut elämässäni aina se, johon olen voinut turvautua – silloinkin, kun kaikki muu hyvä on tuntunut katoavan ympäriltäni.

Siksi Studio Murroksen ideologian taustalla on ajatus kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista, jonka keskeisiä elementtejä ovat tanssillisuus ja mielen tasapaino. Koen, että tanssi on elinvoima ja itseilmaisun keino, joka rakentuu kehon ja mielen yhteistyöstä sekä auttaa ihmisiä luomaan yhteyttä itseensä ja ympäröivään maailmaan. Erityisosaamistani on juuri ymmärrys kehon ja mielen yhteydestä, liikkeen vaikutuksista tunteiden tulkintaan ja käsittelyyn sekä voimavarojen vahvistamiseen.

Erityisen lähellä minua on lastensuojelutyö. Useiden vuosien ajan työskentelin rinnakkain tanssinopettajana ja sosiaalityön parissa. Pikkuhiljaa nämä kaksi kasvoivat yhä lähemmäs toisiaan ja lopulta palaset alkoivat loksahdella paikoilleen niin, että Murros alkoi syntyä.

En ollut ajatellutkaan oman yrityksen perustamista, kun tilat vuonna 2019 Seinäjoen upealta Piiriltä tarjoutuivat suoraan syliini. Kun tunne tuntuu oikealta, sitä on seurattava. ”Haasta itsesi, kokeile uutta, löydä rohkeutesi.” Se on elämänohje, jonka mukaan olen aina pyrkinyt elämään – silloinkin, kun pelokkaampi osa minua on vapissut epävarmuudesta.

Tällä kertaa rohkea nopea päätös oli juuri sitä, mitä minun piti tehdä. Syntyi kaksi yritystä: Esittävän taiteen koulu Glow Dance sekä terapia- ja koulutuspalveluja tarjoava KehoSi Tunne Oy. Nyt, vuonna 2021, on tullut aika liittää ne yhteen ja luoda Piirille yhteisö, jossa yhdistyy kaikki se voima, joka virtaa tanssin, terapiatyön ja taiteen ytimestä.

Tervetuloa osaksi monimuotoista Studio Murrosta, jossa jokainen on arvokas omana värikkäänä itsenään. Meillä on tilaa tuntea. Rytmi auttaa jäsentämään kaoottista maailmaa ja luo yhteyden toisiin ihmisiin. Rytmin voimalla myös muinainen lauma ihmisiä on onnistunut nostamaan itsensä tilaan, joka on auttanut selviytymään maailman murrosten yli.

Nähdään Piirillä!”

Aisha Korpela

Toimitusjohtaja

_____

Ihminen on lähellä. 

Tunnelma on lämmin.

Liikkeessä on voimaa. 

Rytmi vie elämää eteenpäin. 

Yhdessä olemme enemmän. 

Murros on arvokas

Murros on dramaattinen

Murroksessa tarvitsemme toisiamme

@StudioMurros – toteutettu yhteistyössä BSTR Luovan Konttorin, Liiveri ry:n sekä ELY-keskuksen kanssa.

Haluatko kuulla lisää Murroksen mahdollisuuksista? Jätä tietosi alle!

    Ylös