Palvelumme

Tanssinohjelmapalvelut

“Lämpimästi tervetuloa tunnelmalliseen taideyhteisöömme sekä monien mahdollisuuksien pariin toteuttamaan itseäsi!”

– Aisha Korpela

“Meillä on on ollut monessa eri paikassa tanssitunteja, mutta täällä koin jonkunlaisen valaistumisen kuinka paljon tykkään tanssista! Isot kiitokset, kaikki on kehunut näitä tunteja!”

“Aikuisten akrobatialle vahva suositus! Tehokas ja mukaansatempaavatunti, joka menee aina aivan liian nopeasti. Aina innolla jää odottamaan seuraavaa tuntia. Myös ilmapiiri Glow’lla on innostava ja lämminhenkinen.”

“Mulle esiintyvä ryhmä on antanut tosi paljon rohkeutta esiintymiseen ja oon löytänyt itsestäni sen esiintyjä-puolen. Ihanaa kun uskaltaa olla luova ja näyttää tunteita tanssiessa.”

”Ehdottomasti parasta esiintyvässä tanssiryhmässä on juurikin esiintyminen! Olin aiemmin ollut ryhmissä joissa treenattiin vain syys- ja kevätnäytöksiä varten, joten esiintymiskokemus jäi todella vähäiseksi. Esiintyvä tanssiryhmä antaa paljon uusia kokemuksia, ihania uusia muistoja sekä se kehittää minua valtavasti tanssijana.”
“Olen aina rakastanut tanssia, mutta kun aloitin Glow’lla esiintyvässä tanssiryhmässä, niin tanssin kipinä syttyi vielä enemmän! Ryhmässä pääsee taidokkaan opettajan opissa haastamaan ja kehittämään itseään.”

”Jokainen esiintyminen kehittää itsevarmuutta. Viimeisimpänä muttei todellakaan vähäisimpänä on mainittava ryhmän aivan mahtava, aina niin kannustava ja tsemppaava opettaja Aisha. Hän luo ryhmään aina iloisen sekä rohkaisevan ilmapiirin, minkä vuoksi on mukava treenata sekä mennä esiintymään.”.

“Esiintyminen on IHANAA! Aina ja kaikkialla! On mahtavaa, että pääsee hyvin erilaisiin tilaisuuksiin keikkailemaan. Esiintyjänä olen kehittynyt todella paljon lyhyessä ajassa!”
“Parhainta on ihmiset, ystävät ja koko ihana lämminhenkinen yhteisö! Glow’lle saa tulla ja olla täällä omana itsenään. Koen olevani hyväksytty juuri minuna.”

Ylös