Kehon Tarina – taideterapeuttinen teatteriprojekti

”Itkin, liikutuin ja samaistuin hitosti sille kun puhuttiin silmien sulkemisesta ja itsensä suojelemisesta, rooleista ja kiltteydestä.”

”Tuntuu et on aika avata silmät. SAA AVATA. Tuntuu pelottavalta, mut turvalliselta avata. Ootte niin hienoja, apua.”

”Suuret halaukset esiintyjille, jotka olivat niin auki ja kauniina edessämme. Huh, valtava rohkeuden määrä. Kiitos. Paljon ajateltavaa.”

”Esitys oli meitä kaikkia koskettava. Jokainen löysi jostain kohtaa samaistumispisteitä. Kehollisuus on läsnä tänä päivänä joka paikassa.

Paineet kehon muokkaamiseen ovat kovat etenkin nuorilla, jopa lapsilla. Paineet ovat läsnä myös työikäisille sekä naisille että miehille. Ihmiset tekevät hurjasti töitä muokatakseen kehoaan eri olemassa oleviin rooleihinsa. Ja mikään ei riitä kuitenkaan. Ihmiset saavat suoraa, loukkaavaa palautetta kehostaan. Nykymeno on tosi julmaa kehollisuuden suhteen.

Kuka määrittää sinun kehosi roolit? Oli hyvä kysymys. Uskallatko vastustaa roolivaatimuksia ja millä hinnalla?

Esityksessä tuli hyvin esiin se, että keho muistaa kauan ja herkästi. Jo lapsuuden kokemukset ovat mukanasi loppuelämän. Laitoitte itsenne likoon todella.

Henkilökohtaisuus ja terapeuttinen näkökulma tulivat esiin enemmän tai vähemmän. Nostitte henkilökohtaiset onnistuneesti yleisiksi kokemuksiksi. Aihe on erittäin ajankohtainen ja sitä voisi jatkaa erilaisista näkökulmista edelleen.

Kehollisuus tuli esityksessä ”iholle”. Olitte taitavia oman kehonne käyttäjiä. Näki, että esitystä edeltävä työskentely oli ollut onnistunutta. Kehonne työskentely oli vapautunutta ja rohkeaa. Hyvä rohkeat naiset!”

”Paljon erilaisia tunteita heräsi esityksen aikana. Oli asioita, joita peilasi omaan elämäänsä ja se myös kosketti. Ihmiset on kauniita, te olette kauniita. Mahtavaa ja ihanaa, että teette tämän matkan.”

”Itsellä oli kehossa koko ajan jännite enempi tai vähempi läsnä. Tanjan vannekohtaus oli aivan upea ja keho värisi siitä vapauden tunteesta joka huokui! Aivan uskomatonta!”

”Mahdollisimman monen pitäisi nähdä tämä! Toivottavasti moni tulee katsomaan. Oli todella tunteita herättävä. Jää kyllä varmasti pitkäksi aikaa miettimään niitä juttuja mitä siellä koki. Sain tosi paljon tältä esitykseltä. Kiitos.”

Kehon Tarina – taideterapeuttinen teatteriprojekti (2019)

Kehon Tarina on projekti, jonka tarkoitus on ollut taiteen ja kulttuurin yhdistäminen terapeuttiseen kontekstiin joilla yhdessä tuetaan yksilön kokonaisvaltaista hyvinvointia.

’Jokainen keho kertoo omaa yksilöllistä ja arvokasta tarinaa.’

Kuka on kirjoittanut kehoni tarinaa? Toiminko itse tarinankertojana vai onko kehossani haamukirjoittaja? Millaista tarinaa kehooni on kirjoitettu? Oletko valmis kuulemaan sitä?

Kehon tarina on liikettä ja tekstiä yhdistävä esitys kehollisista kokemuksista, joita kannamme mukanamme. Esitys on syntynyt esiintyjien omien kokemuksien pohjalta. Ryhmälähtöisen esitysprojektin taustalla on keväällä ja kesällä toteutettu tanssi-liiketerapiaprosessi, jonka ohjasi tanssija ja tanssi-liiketerapeutti Aisha Korpela. Kehon tarina -esityksen dramaturgina ja ohjaajana toimii Kulttuurikollektiivi Sillassa toimiva teatteri-ilmaisun ohjaaja ja pedagogi Venla Korja. Esiintyjinä toimii viisi tanssin ja teatterin harrastajaa ja ammattilaista. Liikkeellinen esitys saa ensi-iltansa uudessa Hysteria-esitystilassa, Seinäjoen Piirillä, marraskuussa 2019. 

Joskus joitain asioita ei pystytä tavoittamaan sanoilla, mutta niihin voidaan yltää kehon, liikkeen ja ilmaisun kautta. Intiimi, henkilökohtainen, rohkea ja liikuttava esitys tuo tunteet ja kokemukset iholle. Tilasidonnaisessa esityksessä katsoja-kokija ikään kuin uppoutuu esityksen sisään. Esitys kysyy, onko meidän mahdollista olla hyväksyvämpiä sekä ymmärtävämpiä omaa kehoa – ja toisen kehoa kohtaan?

Esityksen sisältö pohjautuu KehoSi Tarina -prosessiin, joka on ollut avoin kaikille heille, jotka haluavat tutkia ja vahvistaa omaa kehollisuuttaan, käyttää luovia menetelmiä työkaluina, vahvistaa itseilmaisua ja tunteiden säätelyn taitoa sekä tuoda itsensä näkyväksi hyväksynnän kautta itselleen sekä ympäristölleen.

Osallistujien on täytynyt olla valmiita terapeuttiseen työskentelyyn kevään 2019 aikana toteutettavassa tiiviissä tanssi-liiketerapiaryhmässä, josta koko projektin työskentely on alkanut. Ryhmässä nousseita teemoja ja materiaalia on hyödynnetty tulevan esityksen luomisessa. Tämän terapiatyöskentelyn aikana kukin osallistuja on päässyt tutkimaan omaa itseä, omia kehon kokemuksia monikerroksisesti ja kokonaisvaltaisesti. Tanssi- liiketerapiamenetelmiä on käytetty omien voimavarojen etsimiseen, niiden käyttämiseen ja oman toimijuuden vahvistamiseen. KehoSi Tarina on Kulttuurikollektiivi Sillan ja KehoSi Tunne Oy:n yhteisprojekti. 

Esitykset:

Pe 22.11.2019  klo 19

La 23.11.2019   klo 14

Pe 29.11.2019  klo 19

La 30.11.2019   klo 14

Työryhmätiedot:

Dramaturgi, ohjaaja: Venla Korja

Koreografi, tanssi-liiketerapeutti: Aisha Korpela

Esiintyjät: Heli Palomäki, Janina Peräsalo, Maippi Nuormaa Vilén, Marjaana Araneva ja Tanja Huuskonen

Valosuunnittelu: Sanna Alasaari

Tuottaja: Venla Korja sekä Kulttuurikollektiivi Sillan, Kulttuuriyhdistys KoHon ja Laitakaupungin orkesterin yhteistuottaja Aili Viitanen. Yhteistuottajan mahdollistaa Seinäjoen kaupungin kulttuuripalveluiden avustus.

Tuotanto: KultSi – Kulttuurikollektiivi Silta ry. ja KehoSi Tunne Oy

Tukijat: Projektia on tukenut Taiteen edistämiskeskus. Kulttuurikollektiivi Sillan toimintaa tukee Seinäjoen kaupungin kulttuuripalvelut.

Muut yhteistyökumppanit: Hysteria – teatterin, taiteen ja tapahtumien tila.

Piditkö lukemastasi? Klikkaa nappia ja jaa se ystävillesi

Ylös